sunnuntaina, elokuuta 31, 2014

CATCH UP

Kaikkia pikkusia juttuja on tapahtunu, joista en oo oikein omia postauksia viittiny väkertää. Tää onkin nyt vaan tällänen kokoomispostaus kaikista erikoisjutuista näitten muutaman kuukauden ajalta.


SYNTTÄRIT

Miun synttärit oli siis tän termin ekana koulupäivänä, joten ekaa kertaa (ja luultavasti viimeistä) miun synttärit oli koulupäivänä. Aamusta heräsin ihan normaalisti, tein miun lounaan ja sitten takasin omaan huoneeseen vaihtumaan koulun uniformiin. Aamupalan jälkeen ja oikeastaan aikana alettiin availla lahjoja. Cassyn (ja Tristanin) lahjana oli 6 pöytälaattaa, jokainen "aussisanoilla" printattuna. Jacqui antoi kaksi kastikepulloa, yhden salted caramel ja toinen pizzoja varten. Hostäitiltä sain ihan tajusöpöt tossut sekä tosi hienon kaulaliinan. Hostisiltä sain kortin, mihin oli liitetty pien vihjaus laskuvarjohypystä kun päästään Jurieniin. Ja koska meillä kesti tossa niin kauan, hostäiti suostui ajamaan meidät koululle bussimatkan sijaan, haha.
Koulussa tosi moni tuli onnittelee, ihan sama tunsiko he miuta vai ei, haha. Muutamassa luokassa jopa laulettiin synttärilaulut.

Illaksi meille oli varattu pöytä meidän lemppariravintolasta Rustlersista, johon mentiin siinä seittemän aikoihin. Sitä ennen kuitenkin Griffitsien perhe kävi meillä pikaisesti toivottamassa miulle hyvät synttärit ja antamassa pienen lahjan. Mut vihdoinkin melkein puoli tuntia myöhässä meidän varausta, päästiin vihdoinkin syömään. Normaalisti tilattiin meiän ruoat, mutta kun ne tuotiin pöytään, miun lautaselle oli kirjoitettu "PALJON ONNEA VAAN" ja suomiliput kummallakin puolella. Toi oli oikeesti niin spesiaalia. Ja viel jälkkärissa miulla oli kaks tähtisädetikkua.


SALI

Meidän läheinen kuntosali Bodycare oli antanut koulun 11 ja 12 vuosikurssilaisille ilmaiset salijäsenyydet loppuvuodeksi. Tottakai mie olin ekojen joukossa tota hakemassa, ja nyt oon tän termin alusta käynyt sen 2-3 kertaa viikossa salilla kiireitten mukaan. Ainoo huono puoli on että toi sali on tosi pieni, jokaista laitetta on vaan yksi ja meitä tulee GSG:ltä aina se vähintään kymmenen tyyppiä kerralla...


CROSS COUNTRY

Tiistaina 5.8 oli kauan pelätty interhouse cross country. Kaikkien kauhutarinoiden mukaan cross country on täyttä tuskaa juostessa 4.5 kilometriä mutkien, esteitten ja mudan seassa. Tänä vuonna sää oli kuitenkin mitä parhain, joten rata oli selkeästi edellisvuosia parempi.
Cross countrya voisi verrata Suomen yläasteen cooperiin, sillä lähes jokainen vihaa sitä. Täällä ihmiset eivät vaan oikein välitä, jos et ole maailman parhain, vaan kannustavat jokaista tasapuolisesti.
Ja tietenkin tämänkin interhouse (taloje välinen) tapahtuman voitti Wilson. Miun talo Mokare tuli tutulle paikalle kolmanneksi lähinnä meidän upean year 10 juoksijoiden ansiosta.
Viikko sitten perjantaina 22.8 GSG:llä järjestettiin national cross country, jossa meidän koulua edusti n.5 oppilasta sekä Sport&Rec opettajani Nick Bew.



LASERSCAPE

Kuten oon täällä aiemminkin maininnut, miun hostvanhemmat omistaa tämän Albanyn ainoan (ja WA:n ensimmäisen) lasertag-yrityksen. Tää tietenkin tarkoittaa että voin ihan mikä viikonloppu tahansa liittyä hostisin seuraan tuomaroimaan peliä tai vain pelaamaan. Aika monet kerrat ite pelaan, jos Griffitsien pojat on paikalla, mutta oon myös muutamat kerrat tuomaroinut lasten pelejä. Laserscape onkin ottanut melkeimpä joka viikonlopusta yhen päivän, mutta en kyllä yhtään valita.


YOH FEST

18. maanantaina Jacquilla oli vuorossa hänen YOH Fest esiintyminen, johon hän oli kirjoittanut ja ohjannut esityksen seniorioppilaille. YOH on lyhenne sanoista Youth On Health, eli tuon festivaalin tarkoituksena oli levittää tietoa nuorten lähinnä henkisistä terveysongelmista. Mukana oli niin tanssiesityksiä ja monologeja, kuin myös isompia näytelmiä. Illan päätteeksi jaettiin monia yksittäisiä palkintoja, joista luultavasti puolet meni GSG:lle ja puolet ASHS:ille.


PESÄPALLO

Meidän Sport & Recreation ryhmällä ei oikein ole mitää tarkkaa opetussuunnitelmaa, joten parin viikon välein vaihdetaan lajia meidän tuplatunneille. Termin alussa aloitettii softball, mikä miulle oli aika hieno juttu oppia. Kun kerroin meidän opettajalle miun pesäpallotaustasta, hän tietenkin heti ehdotti että opettaisin koko luokalle miten tätä Suomen kansallispeliä oikein pelataan. Seuraavalla vapaalla viikolla sitten menin ahkerana oppilaana "piirtämään" kentän rajat koulun ruohoalueelle, ja pikkuhiljaa meidän ryhmä alkoi tajuamaan pelin säännöt ja idean. Ymmärrän tosi hyvin että pesiksen syöttäminen, haavat ja kenttä on tosi erilaisian kuin softballissa tai kriketissä, mutta jo kahden pelikerran jälkeen monet alkoivat oikeasti ymmärtää pesäpalloa

tiistaina, elokuuta 26, 2014

OUTDOOR EDUCATION GOES CANOEING

Toi kartta+merkinnät ei oo mitenkään tarkkoja, mutta antaa vähän kuvaa meiän reissulle. googlesta löytyy mittasuhteit yms.
Nää meidän outdoor ed ryhmän retket... huhhuh. Ikinä mikään ei mene täydellisesti, mut meidän reissut menee jotenkin aina x5 pahemmin muihin verrattuna.

Alotettiin meidän pikku seikkailu 13.8 keskiviikkona. Koulupäivän eka tuplatunti vietettiin läheisessä Woolworthissa ruokashoppaillessa, ja koululta lähdettiin lounaalla yhden aikaan. Aloitettiin tuosta keskimmäisestä punaisesta pallosta (muistaakseni Crusoe Beach), josta napattiin mukaan Denmark High Schoolin kanootit. Tungettiin omat kamamme pieniin veneisiin, määrättiin etapin vetäjät sekä veneporukat. Olin itse Willien kanssa samassa kanootissa, mikä osottautui päivien aikana mahtavaksi yhdistelmäksi, haha.
Kuten kartasta näkyy, matkattiin länteen päin, ja ensimmäisen pienen niemen jälkeen tultiin avoimelle vedelle. Tuuli iha tajuttoman kovaa meitä vastaan ja aallot oli tossa vaiheessa tosi korkeita meidän pikku veneille, joten jokaikiselle melojalle toi viiden kilometrin matka oli ihan täyttä tuskaa. Puolessa välissä nähtiin yhden kanootin menevän ympäri, mutta siinä vaiheessa oltaisiin ite kanssa menty uimaan jos oltaisiin edes yritetty kääntyä ympäri auttamaan. Onneksi Willie ties mitä tehdä, joten oltiin aikalailla koko matka hyvissä käsissä, sekä oltiin vastarannalla ekojen joukossa. Pikkuhiljaa muutkin kanootit otti meidät kiinni tuolla rannalla, jossa odoteltii meidän opettajaa reilut puoli tuntia. Pienen paniikin, lämmittelyn nuotion äärellä sekä välipalan syömisen jälkeen vene (Sophie, Travis, ja miun läpimärät kamat), joka oli mennyt ympäri, saapui meidän luokse ja he kertoivat opettajan (ja avustajan) menneen uimaan, keränneen meidän kamat sekä hävittäneen heidän kanootin. Hävittäneen. Heidän. Kanootin. Joku idiootti oli siis tullut moottoriveneellä tuon kanootin luokse, sitonut sen kiinni omaan veneeseen ja vaan ajanut pois. He olivat siis kävelleet jonkun reilun kolme kilometriä meidän luokse, ja sanoivat että meidän ei tarvitse meloa meidän suunnitellulle telttailualueelle, vaan yövyttäisiin meidän open ystävän luona (punainen pallo lähellä South Coast Highwayta). Saatiin olla heidän venekatoksessa, ja siinä sitten pidettiin pieni nuotio ulkona ja juotiin kaakaota. Ei siis ollenkaan huono lopetus aika pahalle päivälle.

Torstain suunnitelma oli tehdä keskiviikko illan tekemätön reissu Hay-jokea ylös. Matkattiin samoissa veneryhmissä sen 5-6 kilometriä, syötiin pienet välipalat (oranssi ylin pallo) ja tultiin takaisin lounaalle meidän maijoituspaikalle. Meidän seuraava majoitus olisi reilun 10 kilometrin päässä (alin punainen pallo), joten heti lounaan jälkeen lähdettiin melomaan nyt rauhalliselle Wilson Inletille. Reilun kuuden kilometrin jälkeen jätettiin meidän kanootit rannalle, otettiin meidän kamat ja jatkettiin jalan Bibbulmun Trackin majalle. Perille päästyämme aloitettiin ruuanlaitto ja melkeimpä heti mentiin nukkumaan. Tuo maja ei ollut mitenkään hulppea, vaan meillä oli katto pään päällä, kaksi seinää ympärillä ja korotettu alue meidän "sängyille".

Perjantaina auringon noustua lähdettiin tosi nopeasti kohti Denmarkin keskustaa. Napattiin meidän kanootit rannalta, pysähdyttiin puolivälissä (keskimmäinen oranssi pallo), ja jatkettiin suoraan meidän maalia kohti. Aluksi meidän oli tarkoitus mennä Ocean Beachille, mutta vaihdettiin se ihan käytännön (ja laiskuuden) takia. Ooteltiin meidän kyytiä Denmarkissa reilu tunti, mutta päästiin kuitenkin takaisin koululle viimeiseksi kymmeneksi minuutiksi. Ja koska meille kerrottin vasta meidän retken alettua, että meidät viedäänkin kouluun Albanyn keskustan (ja kodin) sijaan, miun kaikki laukut oli viety kotiin ja hyvin edustavana, haisevana ja likaisena menin bussilla kotiin jätesäkin kanssa. Oh, good times.


Oli kuitenkin tosi mukava ja haastava retki näin jälkikäteen. Olin ihan varma, ettei selvittäis tosta, mutta hyvän melontaparin ja onnen kanssa selvittiin noista 40 kilometristä (+reilu kuusi kilometriä kävelyä) melomista aika helpolla. Monien naurujen, tuskan ja hyvien hetkien jälkeen voin sanoo että tekisin tuon uudelleen silmänräpäyksessä.

torstaina, elokuuta 21, 2014

COUNTRY WEEK

Vihdoinki saan tehtyy tän ikuisuuden kestäneen Country Week -postauksen viime termin vikalta viikolta, haha. Ja anteeks jo nytten että tästä tuli tälläinen "Maanantaina tein tätä ja sitten menin tuonne", mutta itseni tuntien en tuu muistamaan tosta viikosta mitään kuukauden päästä, niin paras kirjoittaa ne ees jonnekkin.

Miun (ja Nakon) tie Country Weekille oli aika epävarma alusta alkaen, ja sisälsi aussityyliin tosi monia hidasteita. Kaikki lähti siitä että Nakon (ja Camfieldin) Head of House kysyi häneltä haluaisiko hän mennä kyseiseen tapahtumaan tai onko jo pelaamassa joukkueessa. Nako siinä fiksuna keksi että voisi mennä ottamaan kuvia peleistä ja kertoi samalla että miekin varmasti haluaisin tulla mukaan. Siitä sitten ajatus lähti eteenpäin muille urheilusta vastaaville opettajille. Vastaan tuli monia ongelmia maksusta (ei oltu kumpikaan oikein innoissaan maksamassa 590 dollaria..), kameroista, meidän omista CW-paidoista, huonejärjestelyistä ja ties mistä pienestä. Lopulta kuitenkin kaikki kääntyi parhain päin, ja saatiin vihreä valo meidän suunnitelmille.

Sunnuntaina 29.7 tavattiin GSG:n pihassa yksi koulun opettajista, joka olisi vastuussa tyttöjen majoituksesta ja ruokapuolesta. Lähdettiin siinä pikaisten heippojen jälkeen ajamaan suoraan Perthiä kohti, jonne saavuttiinkin siinä keskipäivän aikoihin. GSG käyttää aina CW-majoituksenaan Cottesloe Beach Chalet:eja, jonne pikaisesti ehdittiin heittää tavarat ennen kauppareissua. Saavuttiin siis Nakon kanssa muutama tunti ennen kaikkia muita, jotka oli vielä tuossa vaiheessa bussimatkalla Albanysta.
Muitten saavuttua (ja meidän CW paitojen tultua!!) käytiin läpi nää perus leireilyasiat, huonejärjestelyt ja seuraavan päivän otteluohjelmat. Miu huoneessa oli kaksi year 10 oppilasta ja speech and debating -joukkueen jäsentä, Lucy ja Olivia (Olivia lähtee kohta Latviaan vaihtoon!), ja lisäksi heidän s&d opettaja.
Pienten alkututustumistenja rantakävelyn jälkeen jokainen joukkue alkoi keskenään illallisen tekoon. Koska mie ja Nako ei oikeastaan kuuluttu mihinkään joukkueeseen, meidät pistettiin s&d:n sekaan, heidän pienen koon vuoksi. Meidän huone toimi sellaisena s&d:n tukikohtana koko viikon ajan, joten luonnollisesti tehtii myös meidän sunnuntai-illan ruoka siellä.

mediavastaavat Nako ja Saana palveluksessa!

Maanantaiaamuna koko porukka suuntasi Perthin Challenge Stadiumille aloitusseremoniaa varten. Ihmisiä tuolla oli vaan se muutama tuhat, sillä Country Week on nimensä mukaan vaan "country" kaupungeille, eli jokaiselle pikkukaupungille WA:n sisällä, mutta Perthin lähiöiden ulkopuolella. Tuossa alkuseremoniassa käytiin läpi kaikki osallistuvat koulut, lukemattomat puheet ja myös viime vuoden Champion koulut jokaisesta lajista. Meidän GSG oli viimevuoden Champion tyttöjen hockeyssa (ja googlen mukaan poikien lentopallossa). Jokaisessa lajissa on siis divisioonat, ja A-divisioonan voittaja julkistetaan koko lajin Championiksi. Tänä vuonna meidän koulu oli edustettuna AFL:ssä, hockeyssä, lentopallossa, jalkapallossa, netballissa, koripallossa ja speech and debatingissa. Jokaisessa lajissa on tyttöjen ja poikien joukkueet, lukkunottamatta AFL (vaan pojat), netball (vaan tytöt) ja s&d, jossa on sekajoukkueet tai yksilösuoritukset.

Meidän tehtävä Nakon kanssa oli käydä mahdollisimman monessa pelissä, ja kuvattava mahdollisimman monipuolisesti ja tasapuolisesti jokaista joukkuetta. Miun maanantaiaamupäivä alkoikin siis poikien korispelillä, jonka meidän pojat niukasti hävis hyvästä pelistä huolimatta. Sieltä kävelin toiselle puolelle tota urheilualuetta, poikien hockeyhyn, joka päätty tasapeliin. Miun päivän päätti poikien ja tyttöjen jalkkispelit, joissa kummatkin päättyi voittoihin.
Illan ohjelmaksi koulu oli järjestänyt meille Bogan Bingo -illan, jota varten annettiin pukeutumisohjeet etukäteen. Bogan on siis aussitermi jonkunlaiselle sossupummille, asuttomalle, juopolle tai kaikkien noitten yhdistelmälle. Ohjelmaan kuului syömistä (ja hyvin noloja buffet-tapauksia Cohenin kanssa), bingoa, twerkkausta ja paidattomia poikia soittamassa ilmakitaraa. Tää kaikki tapahtui siis Scotch Collegella (luultavasti snobein koulu ikinä), jonka boarderit oli hyvin hilpeitä meidän asuista. Kaiken kaikkiaan oli siis hauska ilta.

Iha hulvaton ihmine! Toi pieni apina Cohenin kädes on nimeltää Gammo, jota joka kantoi eri henkilö jonkun hassun tapahtuman takia. Cohen ansaitsi palkintonsa heti ensimmäisenä päivänä, ylläri ylläri. S&D joukkueella on siis joukkueen "pelipukuna" meidän formal uniform, eli blaizeri, valkoinen kauluspaita, kravatti yms, mutta Cohen unohti koko uniformin kotiin. Joka ikisen osan, PAITSI koulun sukat. Ja ne sukat mitkä hän muisti, ei ees ollu hänen, vaan hänen siskonsa Laran.
Ja toi Cohenin bogan asu, voi herranjumala... Tuo ei oo siis oikea unibrow, thank god.

Tiistaina lähdin ekalla bussilla s&d:n matkassa B-divisioonan väittelyyn Eastern Goldfields Collegea vastaan, jota seurasi A-divisioonan väittely Australind Senior Highn kanssa. Kummatkin meiän joukkueista voitti, ja pikaisesti lähdin AFL-peliin läheiselle ovalille. Meiän jätkät tietenkin voitti, ja muutamien joukkuekuvien jälkeen lähdin tyttöjen hockeypeliä kohti. Heidän voiton jälkeen menin takaisn s&d joukkueen luokse vaan hengaamaan ja kuuntelemaan puheita ja monologeja. Heidän monologit oli ajoitettu ihan aikataulun loppuun, joten kaikki muut joukkueet olivat jo takaisin Chaleteilla kun he vasta aloittelivat. Tämän takia meille tuli tosi kiire ehtiä illan järjestettyyn ohjelmaan Pert Arenalla. Nopean bussikyydin, vaatteiden vaihdon, subwayn ja ruuhkan jälkeen ehdittiin kuin ehdittiinkin RAC bstreetsmart liikenneonnettomuus-esitykseen Perthin keskustaan. Ei ollut viikon paras ilta, mutta toivottavasti sai ainakin joittenki nuorten silmät aukeemaan liikenteessä käyttäytymisestä. Mutta saatiin lopussa show bagit, niin ne korvas melkeimpä koko illan, haha.


Keskiviikkona oli vuorossa poikien lentopallo, vähän lisää A-divisioonan väittelyä, tyttöjen koripalloa, poikien futista ja AFL:lää. Kaikista noista GSG otti voitot lentopalloa lukuunottamatta. Olin täs vaihees viikkoo jo iha tajuttoman väsyny, niin kiertelin vaa peleistä toisee ihan zombina.

Keskiviikon iltaohjelma oli niin sanottu formal dinner, johon tytöt pukeutui mekkoihin ja pojat siisteihin vaatteisiin. Oltiin siis meidän chalettien läheisellä golf-clubilla illastamassa. Ennen tuota meille annettiin "tiukat ohjeet" keitten vieressä saadaan istua tolla illallisella, joihin kuului esimerkiksi ettei saada istua kenenkään vieressä joka on samaa sukupuolta, samalla vuosikurssilla tai on tuolla pelaamassa samaa lajia. Koska en oikeastaan ollut tuolla minkään lajin puolesta, miulle oli aika helppo löytää kaksi jätkää istumaan kummallekkin puolelle. Miun pöydässä oli siis aika monta s&d joukkueen jäsentä (Olivia, Finn ja Jacqui), Kristen lentopallosta, Micah jalkapallosta ja miun vieressä Cohen s&d:sta sekä Bailey lentopallosta. Nauroin varmaan jokaisen minuutin ton illallisen aikana Cohenin ja Bailey hulvattomille jutuille, haha. Ja tietenkin vedettiin jätkien kanssa kahdet alkupalakeitot ihan innoissaan (se oli niiiiin hyvää, haha).
Ohjelmaan kuului myös joukkueiden kapteenien päivitykset menneistä peleistä. Suurin osa joukkueista oli voittanut suurimman osan peleistään lentopallojoukkueita lukuunottamatta. Finn, Jacqui ja Lucy esittivät omat monologinsa tai puheensa s&d:n vuorolla. Jälkkäreiden jälkeen oli vuorossa "Talking With Brandon", joka yleensä esitetään Mokaren assemblyvuorossa. Tällä kertaa haastateltavina oli kaksi huippukoripalloilijaa, jotka meidän koripallovalmentaja ja outdoor ed ope oli pyytänyt paikalle. Luultavasti puolet koko illallisesta kului tohon haastatteluun, mutta muuten toi ilta oli yks hauskimmista koko Country Weekin aikana.

Miun y10 formal kamut, Cohen ja Bailey!
Torstaihin kuului tyttöjen hockeyta, lentopalloa niin tyttöjen kuin poikienkin, sekä AFL:lää. En pahemmi välittäny tän päivän iltaohjelmasta, jossa suunnattiin yhdelle ostoskeskukselle. Chillailtiin vaan Nakon kanssa eri kahviloitten sohvilla ja tyydyttiin vaan katselemaan vaatteita kunnon shoppailun sijaan.


Perjantaina oli finaalit, joten menin katsomaan netball peliä meidän arkivihollista, Albany Senior High Schoolia vastaan. Tiukan häviön jälkeen suunnattiin takaisin AFL finaalia varten (taas ASHS:ia vastaan, haha) jonka meidän pojat tietenkin voitti. Pienen juhlinnan jälkeen kerättiin koko CW porukka kasaan ja suunnattii loppuseremoniaan Challenge Stadiumille. Siellä jaettiin tämän vuoden champion palkinnot kaikista lajeista, joista meille siis tuli kaksi: tyttöjen hockey sekä AFL. Muuten meidän joukkueet sijoittuvat seuraavasti: poikien koripallo 6. A-divisioonassa,  tytöt 3. samassa sarjassa, poikien hockey 4. A-divisioonassa, netball 4. A-divisioonassa, poikien jalkapallo 2. B-divisioonassa, tyttöjen futis 1. B-divisioonassa, speech and debating yleisellä tasolla 2. (Finn, Lucy ja Cohen sai omista puheistaan/monologeista mitalit), poikien lentopallo 8. B-divisioonassa ja tyttöjen lenttis 8. A-divisioonassa.
Tuon jälkeen aloitettii bussien lastaus, kun muut lähtivät kotia kohti. Meillä Jacquin (ja hostien) kanssa tuli kohteeksi Perthin keskusta ja seuraavan päivän lento Marble Bariin.

lauantaina, elokuuta 16, 2014

HALF A YEAR




Oon ollu täällä (jo yli) kuusi kuukautta. Aika on tosi kliseisesti menny ihan silmän räpäyksessä. Onnekseni oon pidentämässä mun aikaa täällä tammikuuhun asti, joten en oo vielä yksi niistä, joilla on vaan neljä kuukautta jäljellä. Näitten kuuden kuukauden aikana on tapahtunu miulle enemmän kun luultavasti menneenä kahtena vuotena, ja en vois olla ylpeempi että oon täällä näitten ihmisten parissa. Näistä jokainen on opettanut miulle taitoja, asioita ja arvoja, joita tuun tarviimaan mun elämässä joka päivä. Oon kasvanu ystävänä, lapsena, siskona ja ihmisenä ihan tajuttomasti, ja jos voisin, tekisin tän uudelleen. Toki muuttaisin joitakin asoita, mutta yleisesti oon ihan  huippu onnellinen mun elämään täällä, eikä tää oo vaan tän "keskikohdan" kohdalla, vaan oon ollu tälläinen täällä kokoajan. En oo ikinä ollu onnellisempi ku oon täällä.

Oon niin kiitollinen kaikille, joita voin kiittää tästä vuodesta. En ois ikinä voinu tulla tänne ilman mun vanhempia, AFS:sää ja ystävien tukea. Arvostan joka ikistä henkilöö joka muistaa miuta täällä, ja tulee juttelee aina välillä. Tiiän että mulla on ihan mahtavan rakkaita ystäviä oottamassa siellä Suomessa, ja en voi tarpeeks kiittää teitä siitä.

Oon ollu niin onnekas mun vuoden vastoinkäymisten kanssa, sillä oon luultavasti säästyny kaikilta pahimmilta asioilta jota mulle ois voinut tapahtua. Mun hostperhe on ottanut mut mukaan ihan omaksi jäsenekseen, ja rakastaa mua ihan ehdoitta. Mun hostsiskot on mulle kuin oikeet siskot: ymmärtää, tukee ja rakastaa. Tiiän että voin kertoo niille ihan mitä vaan ja tiiän etten kuule sitä keneltäkään muulta seuraavana päivänä. Kumpikin mun hostsiskoista on ihan erilainen persoona toiseen verrattuna, mutta he täydentää toisiaan ihan kuin siskosten kuuluukin. Oon niin onnellinen että oon saanu tilaisuuden elää kahden noin upean ihmisen kanssa, ja että heistä on tullu miulle ihan oikeita siskoja (enkä ees alota puhumaan Tristanista...haha) En ois voinu parempaa perhettä toivoo ees unissani.

Voin jo nyt sanoo etta Suomeen palaaminen ja näistä ihmisistä eroaminen tulee olemaan paljon vaikeempaa kuin tänne tulo. Olin onnekas välttäessani kulttuurishokin sekä jet lagin tänne tullessa, mutta tiiän että ne tulee iskemään kun palaan takaisin Suomeen. Oon muuttunu niin paljon ihmisenä, etten tiiä miten sovin vanhoihin piireihin. Oon nyt tottunu tähän ylisosiaaliseen kulttuuriin, joten Suomen kylmä puhumattomuus tulee ihan varmasti yhtenä suurimmista järkytyksistä. Lisäksi oon just oppinut small talkin mystiset salat, joten ärsyttää jo nytten ettei suomalaiset sitä pahemmin harrasta.

Kotiin palaaminen muutekin pelottaa miut ihan erilailla kun odotin. Tottakai ootan kaikkien tuttujen näkemista, kouluun palamista ja vanhojen tansseja, mutten kuitenkaan haluu jättää näitä ihmisiä. Kanssa se fakta et miun pitää olla koulussa melkeen kaksi vuotta ilman kunnollista yli kahden viikon lomaa, stressaa jotenkin tosi paljon. Vaikka nyt en kauheesti kouluun panostakkaan (tein tätäkin enkun tunnilla kun ei oo minkäänlaista motivaatiota kirjottaa 1000 sanaista puhetta), se että mun oikeesti pitää alkaa panostaa ensi tammikuussa huolettaa aika huikeasti. Etenkin kun taas meen siihen kaksi-lukion-vuosikurssia-ja-amis tahtiin, miun aivot vaan ei oo valmiita tollaseen opiskeluun. Kanssa se, että ehdinkö oppia kaikki tanssit vanhoihin ajoissa on aina miun mielessä.

Oon tavannu vaan muutamia vaihtareita tänä aikana, mutta jotenkin oon onnellinen että meitä ei tällä puolella Australiaa ole niin paljoa. Meistä on tullut tosi läheisiä, ja etenkin meidän pienestä japanilaistyttö Nakosta on tulut mulle kuin sisko. Vaihtarikaverit ja hostsisarukset on luultavasti parhaimpia ihmisiä keihin vaihtari voi tutustua vaihdossa. Rakastan sitä, että voidaan olla vaihtariporukalla koulupäivät eri porukoissa koulussa, mutta viikonloppusin ollaan kuin yksi pieni perhe. Rakastan sitä että ollaan aina toistemme tukena, vaikka mitä kävis. Ja rakastan kanssa sitä että nää haluaa tehdä enemmän aussikavereita vaihtarikaverisuhteitten ylläpitämisen sijaan.

Tiiän melkein kaikki meidän seniorikoulusta nimeltä. Tiiän että voin mennä puhumaan ihan kenelle vaan sen olematta kiusallista. Tiiän että miulla on paikka tässä koulussa, jokaisessa luokassa, jokaisella tunnilla, ja että miuta tarvitaan täällä. Oon kokenu näitten ihmisten kanssa lukemattomia hetkiä kun oon saanu nauraa silmät päästäni; laukoa maaleja pelissä mistä en ees tiennyt kolme kuukautta sitten; olut hukassa Outdoor Ed ryhmän kanssa, hytisten, tietämättä minne mennä ja missä meidän opettaja on; sekä kokenut huikeita onnistumisia. Oon oppinu miten pelataa softballia, krikettiä, AFL:ää (go Freo!), hockeyta ja tuun ens viikolla opettamaan näille suomalaista pesäpalloa. Oon oppinu tekemään sausage rolleja, kookoskanaa ja roastia, ja oon tehny ja opettanu näille miten tehdään karjalanpiirakoita, makaroonilaatikkoa, omenapiirakkaa ja lettuja. Oon oppinu ja oon opettanu. Miulle on tarjottu tilaisuuksia joista voin vaan unelmoida Suomessa. Miun kuvitelmat vaihtovuodesta on tähän asti olleet ihan erilaiset mitä Suomessa kuvittelin, mutta vaan hyvällä tavalla.

Mulla on vielä paljon kokematta, ja nää tulevat kuukaudet tulee olemaan ihan uskomattomia.
Mulla on vielä vähintään 124 päivää täällä jäljellä, ja aion nauttia niistä jokaisesta ihan täysin mitoin.

keskiviikkona, elokuuta 06, 2014

STOPPING AT PERTH

Tultii Marble Barista kotiin Perthin kautta, missä käytiin ettimässä mulle kunnon Aussi hattua (huonoin tuloksin..) ja muuten vaan tutkimassa keskustaa. Pysähdyttiin mm. London Courtilla, satamassa Harbour Townissa, mistä sitten suunnattiin hosttädin luokse yöksi. Seuraavana päivänä ajettiin takasin kotiin, missä viimenen viikonloppu lomaa alkoi.

Prinsessakakkuu!! Ja tuol myytii kanssa Daimeja
London Court

lauantaina, elokuuta 02, 2014

MARBLE BAR PART THREE

Vikana kokonaisena päivänä Marble Barissa lähdettiin Jacquin, hostäidin ja Grantin kanssa tarkastamaan vesipisteet ja raivaamaan tiet kaivurin kanssa. Meiän reissun piti aluksi olla sellanen neljätuntinen pikku ajelu, mutta siitä syntyikin reilu kymmentuntinen työpäivä. Grant oli koko ajan meidän edellä repimässä puskia, juuria ja puita meidän uten tieltä. Meidän keskinopeus oli siis sellanen 5km/h, mutta ei meillä siltikään ollut missään vaiheessa tylsää!

Uten lavalla matkalla ekalle vesipisteelle.
Keskellä jokee, nythän on siis kuiva kausi (ja talvi) täällä
Whitchetty grub. Löydettiin toi vaan tie varrest ja siit lähtie piettii siitä hyvää huolta, haha. Kuitenkaa kukaa ei sitä loppujen lopuks syöny...  Kuulemma isoin mitä mein hostäiti on ikin nähny
Southern cross x2