ANZAC

Lest We Forget

Anzac (=Australia and New Zealand Army Corps)-päivää vietetään täällä Australiassa 25. huhtikuuta, joka tänä vuonna osui viime perjantaille. Tätä sotaveteraanien kunnioituspäivää juhlistetaan 25.4.1915 tapahtuneen Gallipolin maihinnousun kunniaksi, josta tänä vuonna on kulunut 99 vuotta. Eli siis vuonna 1915 Australian ja Uuden-Seelannin armeijan joukot menivät taistelemaan Britannian puolesta Ensimmäisessä Maailmansodassa Saksaa vastaan Ranskan rajoilla. Monikaan näistä Anzac-sotilaista ei palannut kotiin.

Iso juttu täällä on kanssa noi Anzac-keksit, joita myydään jokasessa Coles-, Woolworths- ja IGA-kaupassa. Nää keksit on siis niitä, mitä Australiaan jääneet vaimot/tyttöystävät/äidit lähetti miehilleen sotarintamalle. Kun matka on aika pitkä täältä Australiasta, ei noissa kekseissä voinut käyttää mitää pilaantuvaa. Tästä ideasta syntyivät Anzac-keksit, jotka kestää monia kuukausia kaapin perällä. En oo ite vielä näitä päässy leipomaan, mutta tarkoitus olisi tässä joku päivä yrittää. Sain sunnuntaina muutaman maistiaiseksi kaverin luona, ja rakastuin kyllä ihan täysin!

Anzac-päivä on erityisen tärkeä Albanyssa, sillä kaikki Anzac-joukot lähtivät juuri Albanyn satamasta kohti Gallipolia. Tämän takia Albany oli monille viimeinen kosketus Australiaan.
Täällä Anzac-päivän seremoniat on tosi suuri juttu koko kaupungin väelle, ja melkeimpä jokainen osallistuu marssiin pääkadulla Anzac Peace Parkia kohti. Aamulla on myös Dawn service auringon noustessa, mutta sinne en ite menny, mitä vähän kyllä kadun. Marssissa rilaiset järjestöt, poliisit sekä soittokunnat edustavat kaupungin tukea jokaisesta koulusta oppilaat kävelevät univormuissaan kantaen lippuja sekä omien isoisiensä sotamerkkejä sekä kynnelle kykenevät veteraanit kantavat omia mitalejaan ylpeästi. GSG:ssä tämä marssi on melkeimpä pakollinen, ja vain hyvällä syyllä opettajat antaa oppilaiden jäädä pois. Tämän takia meidän koulu tietty oli suurilukuisin (+meillä oli oma soittokunta!), etenkin verrattuna muihin seniorikouluihin, joissa monessa oli alle 10 edustajaa. Tilaisuus itse koostui pääasiassa armeijaihmisten ja kaupunkinedustajien puheista sekä taisteluhävittäjien lentoshowsta.

Tää päivä tuntu miulle tosi spesiaalilta, etenkin kun sain tuossa kävelymarssissa pitää hostisoisän sedän sotamitaleja. Koko päivän koko kaupungissa oli sellanen tosi erikoinen tunnelma, kun kaikki oikeesti kunniottaa veteraaneja. Toisaalta toi Aussien osuus sodassa oli tosi surullinen, etenkin kun Australia ei oo ikinä itsenäisesti taistellu muita maita vastaan. Ei tota päivää voi oikein verrata Suomen itsenäisyyspäivään tai veteraanipäivään, kun täällä tää kunnioituksen taso on jotain niin erilaista. Tuntuu että Suomessa ihmiset kunnioittaa veteraaneja heidän sisun takia, mutta täällä se on enemmänkin surullista kunnioitusta niitä perheitä kohtaan jotka menettivät jonkun rakkaan sotiessa toisen maan puolesta.

meiän bändi!

hostmom!