sunnuntaina, toukokuuta 25, 2014

BACK AGAIN

Otin pienen loman tästä blogista, mut täällä taas ollaan! Vaikka mitä on tapahtunu, koulujen loma loppu vähän alle kuukausi sitten (huhhuh oon jäljessä) ja term kakkonen alko. Aineet, lukkari yms. muut pysyy täällä samoina toisinkuin Suomessa. Kuitenkin tässä termissä parin viikon päästä on isot kokeet kaikista TEE-aineista joita miulla on vaan kaksi: matikka ja enkku.

Koululla opettajien ja henkilökunnan sekä oppilaiden välille on pikkuhiljaa syntyny tosi nihkeät välit tän termin aikana. Ei tää kauheasti miuta henkilökohtasesti haittaa/tarkoita, mutta se että tää periaatteessa alko meidän Outdoor edin epäonnistuneesta retkestä tekee tästä miulle kiinnostavan.
Ensiksi, meidän vuosikurssilla on kaksi ryhmää, jotka suorittaa samaa Outdoor edin kurssia. Toisella näistä ryhmistä oli retki ekassa termissä kouluaikana, mutta meidän ryhmän retki olisi ollut loman vikana viikonloppuna. Toinen ryhmä lähinnä snorklasi koko ajan samalla alueella ja meidän ryhmä olisi kävellyt yhteensä yli 30km parin päivän aikana kaiken hauskan sijaan. Tän "epäreiluuden" takia meidän ryhmästä moni ei suostunut/halunnut lähteä koko retkelle. Lauantaiaamuna koululle ilmestyi vain kolme oppilasta, joista yksi ilmestyi paikalle vain ilmoittaakseen ettei ole menossa.
Tiistaiaamuna, kun koulu alkoi, meidän tunnille ilmestyi senior schoolin rehtori, koko koulun rehtoria tuuraava Mr. Scott seka Camfield-taloa johtava nainen, jotka antoivat aika tylyn saarnan koulun tärkeydestä ja henkilökunnan kunnioituksesta. Jokainen henkilö ilman hyvää syytä (esim. Malesian hockeymatka tai lääkärin todistus) joutuu suorittamaa 6h yhdyskuntapalvelua ja lisäksi kaikki country week (urheilukisat Perthissä tämän termin viimeisellä viikolla) -osalistujat joutuivat koeajalle.
Seuraavan viikon tiistaina assemblyssa senior schoolin rehtori antoi vielä koko senior schoolille yhteisen saarnan käyttäytymisestä yleisesti, koska maanantaina eräs poika oli heittänyt läppää yhdestä opettajasta tämän puhuessa, koulun käytävät on ollut täynnä roskia sekä sohvien taakse on piilotettu banaaninkuoria.
Halusin vaan jakaa nää jutut tässä blogissa sen takia miten erilailla täällä tuollaiset asiat hoidetaan Suomen kouluihin verrattuna. Vaikka meidän Outdoor ed ope ei halunnut tehdä meidän retken peruuntumisesta niin isoa juttua, rehtorit päätti rankaista meitä silti.


Freemantle

Tässä termissä alkoi myos talviurheilulajit, joka tarkottaa mulle hockeyta. Päätin siis kokeilla ennalta tuntematonta lajia, maahockeyta, jota harrastan koulun joukkueessa. Halusin ees jonkun urheilulajin, ja kaverit suositteli hockeyta koska oon kuulemma niin hyva säbässa että olisin ihan mahtava hockeyssa. Tietenkin täytin kaikki paperit valmiiksi ja ilmottauduin jo joukkueeseenkin, kunnes sain tietää että hockeymailat on kaikki righteja, eli pelataan oikealla puolella, mikä miulle on just vastakkainen. Hockeymailat on lisäksi sellaisia vain toiselta puolelta tasaisia, joten et voi (etkä saa) osua sillä toisella puolella palloon.Yllättäen tästä mukamas helposta lajista tuli kolme kertaa vaikeampi miulle ja vielä lisäksi kaikki säännotkin on ihan erilaiset. Onneksi kuitenkaan meidän joukkue ei oo ihan niitä parhaimpia, joten voin ihan rauhassa opetella ihan perusjuttuja erottumasta porukasta, haha. Treenataan siis aina torstaisin ennen koulua seitsemästä kahdeksaan (tän takia vihaan torstaiaamuja) ja pelejä on joka perjantai-ilta.

Teen tässä nyt muutaman päivän sisään monta lyhyempää postausta yhen jättipostauksen sijaan kaikista jutuista mitä mulle on tapahtu tässä lähiaikoina!

4 kommenttia:

  1. Just joo.. Meidän koulussa (McCarthy Catholic College) oppilaat ja opettajat on kuin ylimpiä ystäviä, tai ainakin henkilökunta on tosi ihanaa. Harmi, että teillä meni noin :/ Terkkuja toiselle puolelle Strayaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei siin opettajat on tosi mukavia, mut se vaan et mite koulun henkilökunta (senior schoolin johtaja pääasias) jotenki haastaa riitaa kaikkien kanssa:'D rakastan oikeestaa jokaista miun opee (paitsi art) iha tajuttomast, enkä todellakaa haluu palata takasin surkeitten suomiopien (vai opejen??:D) luokse.
      terkkui takasi sinne!

      Poista
  2. Minkälainen maahockey on? Olis tosi mielenkiintoista tietää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. parhaiten ite ymmärrän sen lätkän ja jalkapallon puolivälinä:D eli pelataan pientä, kovaa muovipalloa suht isoihin maaleihin isolla tekonurmikentällä. tuolla ylempänä selitin kanssa tosta mailasta suurimmat eroavaisuudet. suurimpii sääntöeroavaisuuksii on että palloo ei saa koskee jalalla ja puollustusalueella tehty virhe aiheuttaa lyhyen kulman (en osaa selittää:'D). mut jos vielä joku jäi vaivaamaan nii googlesta löytyy tietoo!:)

      Poista