keskiviikkona, syyskuuta 24, 2014

VIA MY ANDROID

Kuuluu hyvää! Uusi rakkaus S4 saapui pari viikoa sitten, joten miut voi taas tavoittaa sitäkin kautta. Aika menee tosi nopeasti ihan tän perus arjen parissa, ja joka päivä ootan vähemmän Suomeen paluuta. Koulussa oon vaihtanu tämän jakson aikana kaveriporukkaa ihan totaalisesti, mutta vihdoin alkaa tuntua siltä että kuulun noitten ihmisten keskelle. Muuten päivät menee koulussa, iltäpäivät salilla, treeneissä tai ihan vaan kotona läksyjen parissa, viikonloput pääosin perheen parissa milloin mitäkin tehden. Tällä viikolla meidän koulu on heittänyt ihmisiä ties mille puolelle maata ja maailmaa, sillä miun hostsisko Jacqui lähti sunnuntaina Brisbaneen speech and debating:in nationals-kisoihin. Myös year 10 ja 9 japanin opiskelijoista porukka lähti Japaniin kahdeksi viikoksi lauantaina, sekä toinen year 11 outdoor ed ryhmä lähti maastoyöräilemään. Kaikkea jännittävää on suunniteltu miunkin loppuajalle, mm. reissu Jurieniin, roadtrip Albanysta pikkuhiljaa Perthiin Margaret Riverin kautta tän kevätloman ekalla viikolla, Katanning ja Esperance ehkäpä tokalla viikolla ja Melbourne-Sydney matka joulun jälkeen.

Mutta noita ennen miun pitää vielä kestää urheasti nää termin vikat päivät ja vaan toivoo että läpäsen kaikki nuo assignmentit, jotka miuta tuolla oottaa.

Kysymyksiä saa vielä heittää, jonne pääsee tästä!

1.// Nakon kanssa lauantaina op-shopping. Mentiin ekana punasen ristin kirppikselle, mistä kumpikin valitsi reilun pinon vaatteita sovitukseen. Vierekkäisissä kopeissa kun oltiin, Nako pyys miuta kattomaan sen hametta seinän toiselle puolelle. Kun avasin verhon, revettiin kummatkin nauramaan, sillä kummallakin oli päällä juuri raitapaita ja jonkinlaista farkkua. Op-shop sisters! Ja sain muuten tuhlattua sen 20 dollaria, jolla sain mekon, laukun ja neljä paitaa, haha. 2-4.// Viikko sitten lauantaina kierreltiin vähän keskustaa Nakon kanssa. Samaisena päivänä pelattiin kanssa Laserscapea ja katsottiin The Conjuring Nachon luona!
1.// Selvästikkään en oo vielä oppinu kravattien jaloa taitoa. Hockey presentatioihin menossa viikko sitten sunnuntaina. 2.// Town Hall, Albany. 3.// Tää on vaikka kuinka vanha, mutta aina saa miut hymyilemään! Tää on siis yks kahvila Perthissä, missä selvästi arvostetaan suomen kieltä. 4.// Sunnuntaina kun palattiin kotiin hostäidin kanssa, meitä oli vastassa tollanen bobtail/bluetongue meidän roskiksessa. Meidän perheystävät Griffitsit oli ton löytäny, ja päätti sitten yllättää miut. Hiton pelottava, mut aika siistii pidellä ekaa kertaa tollasta pientä villiä pikkusta lohikäärmettä!
1-2.// Grammar Jam torstaina. Myö year 11vet hospitality (Natasha!) oltiin tarjoilemassa/tekemässä tuolla kahvia, ja nuo vet music Sophie ja Nako oli vastuussa illan musiikista. Teemana oli siis Australia, joten Troye Sivanista Men At Work:iin kuultiin mahtavia biisejä year 11 ja 12 oppilaiden esittämänä. 3.// Caitlin ja ruoka, haha. Oltiin siis eilen puolikkaan hospitalityporukan kanssa tarjoilemassa naposteltavia art exhibitonin päätösgaalassa. Koska ruokaa oli varattu 150:lle, ja paikalle ilmestyi reilu 20, saatiin periaattessa vaan istua, jutella ja syödä koko aika haha. 4.// Pingviiniselfie w/Tash

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti