maanantaina, helmikuuta 24, 2014

ROOS AT THE GOLF COURSE

Kuuma viikonloppu takana! Lauantaina oli noin 25-26 astetta, joka oli vielä ihan mukavan lämmin, mutta sunnuntaina lämpötila kipusi siihen 28 asteen pintaan. Ei toi kauhean pahalta kuulosta, paitsi että Australian aurinko on tosi pirullinen asia. Etenkin suomalaiselle. Vaikka käytinki aurinkorasvaa, oon palanu naamasta ja olkapäissä on kivat rusketusrajat.. Okei en valita, kun Perthissä oli reilu 35 astetta ja vielä polttavampi aurinko.

Koko viikko on ollu tosi mukava kaikin puolin. Oon nyt päässy osaks tosi mukavaa porukkaa ja niitten jutut on aina niin ihania, haha!
Keskiviikkona oli sellanne pre-flunssa-olo, joten jäin suosiolla kotiin. Olisi ollut ihan omaa hölmöyttä lähteä heti aamusta snorklaamaan ja saada itteni viel kipeemmäks. Vietin sitten päivän katsellessa Toy Story 3:sta ja nukkuessa.
Perjantaina pääsin kuitenkin uimaan ja snorklaamaan yhteensä 4 tunnin (oikeeta uimis-snorklaamisaikaa n. 1,5h) ajan. Aamulla käytiin Middleton Beachillä uimassa ja käytiin vähän hengenpelastusjuttuja läpi siinä samalla. Iltapäivällä mentiin Gull Rockiin snorklaamaan. Oli tosi lämmin, ja nähtiin paljon erilaisia kaloja! Kuulemma pojat näki merihevosen ja jonkun rauskun (sting ray), mutta meidän tyttöporukka pysyi vaan näissä "normaaleissa" kaloissa.








Lauantaina mentiin hostmumin ja Jacquin kanssa Frenchman bayhin ottamaan vähän aurinkoa ja kävelemään rannalla. Ranta oli ihan täynnä merilevää ja muuta heinää niin ei menty kuitekaan uimaan. Kun oltiin tulossa kotiinpäin, pysähdyttiin varmaan miljoonassa upeassa paikassa katsomassa näkymiä merelle. Nää on myös yrittäny opettaa miulle kaikkia Albanyn saaria, rantoja ja niemiä mutten vieläkään tunnista niitä. En ees muista tän vuoren kukkulan nimee minkä juuressa asutaan:'D Ja muuten oon aina luullu, että Australia on tosi tasanen maa, mutta voin sanoo että ainakin näillä seuduilla on ihan huimasti kukkuloita ja pieniä vuoria.





Turistikohteiden jälkeen nää puhu keskenää pysähtymistä joko Wind Farmilla tai Golf goursella, ihan vaan hämmentääkseen miuta, haha. Hostmum päätti että käydään Golf coursella, ja pian huomasin minkä takii miut sinne oikeen raahattiin. KENGURUITA. Tällä golfradalla oli noin 20 kengurua viheriöiden keskellä, ja vitsi ne oli huimia! Kun kävelin niitten lauman keskelle, kukaan niistä ei liikahtanukkaan kauemmaks, vaan kaikkien päät käänty miuta kohti. Ihan uskomaton hetki kun seisoo 20 kengurun keskellä ja kaikki tuijottaa siuta liikkumatta, haha!
 



Sunnuntaina käytiin taas Middsissä uimassa ja bodybordaamassa. En oo ikinä tota jälkimmäistä kokeillu, ja haha sen kyllä huomas! Aallot oli tosi lempeitä, mutta loppuu kohden ne muuttu tosi isoiks ja vaarallisiks. Onnistuin viel halkasee meiän bodyboardin keskeltä kahtia, kun en saanu sitä nokkaa nostettuu tarpeeks isossa aallossa ja otin vähän hiekan kaa osumaa. Miust tuntu ihan kauheelta kun sen bodyboardin rikkoutuminen oli kokonaan miun syytä, mut näitä ei tuntunut ollenkaan haittaavan ja hostiskäkin oli vaan "Way to go!", haha.
Illalla käytiin sitten vielä näitten lemppariravintolassa, Rustler's:issa. Ruoka siellä oli ihan mahtavaa, ja Suomen hintoihin verrattuna halpaa! Nää tuntee suurimman osan ton ravintolan työntekijöistä ja omistajat kanssa, ja on hommaamassa miulle sieltä pientä harjottelupaikkaa. Tää siis tarkottais sitä että koulujen loma-aikoina pääsisin sinne auttamaan kaikkien hienojen kakkujen tekemisessä, mikä kuulostaa ihan mahtavalta! Hospitalityn opettajakin on hakemassa miulle harjottelupaikkaa Perthissä sijaitsevasta viiden tähden hotellista, eli ihan huimia mahdollisuuksia on täällä miulle tarjolla.

 




Ensi viikonloppunna on "long weekend", eli maanantai on kanssa vapaata Labour Dayn takia. Suunnitelmia on huimasti, ja kuulemma tulee tosi sivistävä viikonloppu. Sitä ootellessa!
Hauskaa viikonalkua sinne, ja nauttikaa lomasta jos teillä sitä on ;)

3 kommenttia:

  1. oi että nuo kengurut on ihania! :') mitä tää bodybordaaminen on, onko se jotain surffaamisen tapasta? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep!:) joo se on vähän niinku surffaamisen esiaste ja itse lauta on leveempi ja lyhyempi. bodybordauksessa ei oo (miun tietääksee) takotus nousta laudan päälle seisomaan, vaan siihen nojataan rinnalla ja käsillä samalla kun jaloilla potkitaan vauhtia. toivottavasti selvensi!:)

      Poista
    2. juu selvensi! kiitti:)

      Poista