sunnuntaina, maaliskuuta 30, 2014

ORIENTATION CAMP

Mahtava viikonloppu takana mahtavien ihmisten kanssa! Oltiin siis AFS:n orientaatioleirillä kaikkien WA:n vaihtareitten kanssa täällä Albanyssa. Leiriydyttiin Kalgan River Caravan Parkissa, aivan meidän koulua vastapäätä, mikä oli ehkä hölmöin vaihtoehto kaikista leiriytymispaikoista miu mielestä. Täällä Länsi Ausseissa meitä vahtareita on tosi vähän verrattuna muuhun Australiaan, mutta miuta se ei kyllä haittaa ollenkaan; meiän pieni porukka tulee vaan tosi läheiseksi tän vuoden aikana.

Yleisesti viikonloppu meni syödessä, tutustuessa, vaihtarijutuista puhuessa ja vaan hengaillessa. Tulin ite perjantai-iltana pari tuntia myöhässä, mutta silti ehin mukaan sellaseen yleiseen tutustumisleikkihässäkkään mitä yleensä kaikilla leireillä on. Lauantaina käytiin muutama pakollinen AFS:n aktiviteetti läpi (jäävuori ja odotuksia vaihtovuodelle). Lounaalle mentiin Kalgan Riverille grillaamaan melkein kaikkien hostperheiden ja vapaaehtoisten kanssa. Ja koska ollaan Albanyssa, sää muuttu puolessa tunnissa ihan kaatosateeksi ja meidän suunnitelmat kajakoinnista kariutu aika totaalisesti. Vaikka sää ei ollutkaan parhain mahdollinen, oli meillä silti kivaa, vaikka ei kaikki mahduttukkaan gazebon alle.. Illemmalla tehtiin porukalla vähän lisää ruokaa, leikittiin muutamia leikkejä, paahdettiin vaahtokarkkeja kynttilöiden avulla ja katottiin leffaa. Ei kuulosta mitenkään erityisen AFS:mäiseltä orientaatiolta (etenkin kun vertaa Suomeen..), mutta henkilökohtasesti tykkään enemmän tälläsestä vapaammasta leiristä. Suurimman osan aikaa meidän ”ohjaaja” sanokin, että saadaan tehdä mitä halutaan ja jos meillä on mitään ideoita illaksi niin voidaan mennä niiden mukaan.

Sunnuntaina tarkoituksena oli mennä Middletoniin uimaan, mutta taas sää ei ollu meiän puolella, joten päädyttiin esittelemään Albanya Perthistä tulleille ihmisille. Kauhee ajatella että joitakin näistä ihmisistä näkee vaan muutaman kerran koko vuoden aikana. Ollaan kuitenkin suunniteltu miittailua Perthissä ehkäpä jo parin viikon päästä koulujen lomilla, joten ehkä silloin pääsee taas näkemään näitä ihania ihmisiä!

What an awesome weekend. Thank you for every single one of you who made it that way!
So we had an orientation camp here in Albany, straight across the street of my school. Really, is that the best place to have it in? Obviously yes. Our group was really small, compared to the amount of exchange students coming to Australia, but that didn't really bother me. To be honest I do prefer a smaller group where everyone knows each other to a big group where you don't really know anyone that well. 

So we spent this amazing weekend eating (obviously), getting to know each other, talking about exchangestuff and just hanging around. I was a few hour late on Friday night (because of circus), but still got into I guess all of the get-to-know-games. On Saturday we did some of these compulsory AFS stuff (iceberg and the expectations for my exchange), and went to Kalgan River to have some lunch in a form a BBQ. Volunteers, hostfamilies, inbounds and outbounds who could make it, were there. Being Albany, the weather changed in a half a hour to this rainy and windy horribleness, so we all gathered under the gazebo to keep dry. 
Later we played some volleyball, ate more, played silly games, roasted marshmellows with candles and watched Madagascar. I know, doesn't sound like AFS (especially compared to Finland), but I actually prefer it this way. I really love it when you don't have a clear program of what to do minute by minute, and just do whatever you like.

On Sunday we were supposed to go to Midds for a swim, but again weather ruined that. The next best idea was to show Albany for all of those who came down from Perth. I hate the idea that I might see a few of these lovely persons only few times a year. Though we've planned a meeting in Perth during the school holidays, so maybe I won't have to wait that long. You were all amazing, thanks again for these few days!

012b 026b 052b 069b 070b 090b 097b 109b  
Sweden Switzerland 114b 131b  
GSG Crew
 117b Switzerland, Costa Rica, France, Australia, Finland, Japan, Netherlands, Switzerland, Costa Rica

sunnuntaina, maaliskuuta 23, 2014

SURROUNDED BY WATER

Viime maanantaina oli koulun Swimming carnival, joka periaatteessa tarkoittaa uimakilpailuja talojen välillä. Kaikki talot kilpailevat pisteistä, ja ihan vaan osallistumalla saa omalle talolle pisteitä. Kaikissa lajeissa (vapaa, rintauinti, perhonen yms) kilpaillaan vuosiluokittain, mutta nuorempia saa nostaa vanhempien lajeihin jos kilpailijoita ei ole tarpeeksi. Melkeimpä kukaan ei tykkää Swimming carnivalista, kun usein keneltäkään ei kysytä haluaako uida missä eventissä tai jos ei halua uida ollenkaan. Ite en ollut uimassa, vaan otin aikoja ja tsemppasin kaikkia muita.
Tänä vuonna oli vaan yksi "leikkievent", caterpillar, jossa ei periaattessa tarvitse uida ollenkaan. Kuulemma yleensä päivän lopussa on ollut opettajien leikkimielisiä eventejä oppilaita vastaan, mutta tänä vuonna ne jäi välistä. Meidän talo Mokare on kaikista pienin, mutta oli hienosti muutaman eventin jälkeen toisena. Kuitenkin päivän päätteeksi oltiin viimeisiä kun meitä ei ollut tarpeeksi kaikkiin ryhmäeventeihin mistä olisi saanut eniten pisteitä. Koko Swimming carnivalin voitti Camfield, joka oli ollut melkeimpä kokoajan kärjessä. Toisena taisi tulla Wilson ja kolmantena Baudin, tai toisin päin.. Ennenkun päästiin lähtemään, palkittiin jokaiselta vuosiluokalta Champion ja Runner-up, eli kaksi parasta tytöistä sekä pojista. Meidän talossa taisi olla vaan yksi Runner-up ja yksi Championpoika year 10:ltä, mutta hän olikin koko koulun paras uimari, haha.

 

Muuten tällä viikolla ollaan oltu vaan me tytöt ja Tristan kotona kun hostvanhemmat tosiaan on poissa. Jacqui on ollu kiinni Footloosessa koko viikon, joten on ollu tosi hassua olla monena päivänä kotona vaan Cassyn ja Tristanin kanssa. Käytiin katsomassa  Footloose eilen lauantaina päivänäytöksessä ja haha, se oli mahtava! Parasta miun mielestä oli että ihmiset, jotka ei omaa täydellistä lauluääntä tai täydellisiä tanssitaitoja esiinty ihan täydestä sydämestä ja teki koko esityksestä niin ainutlaatuisen. Kuitenkin tuolla oli ihan mahtavia laulajia, ja se yhteishenki oli jotain niin käsittämätöntä. Oon niin kateellinen ettei Suomen kouluissa järjestetä tälläisiä juttuja.

Gull rockilla oon viime viikkoina viettäny vähintään 2h viikossa.. Tuolla ollaan käyty outdoor ed ryhmän kanssa snorklaamassa (nähtii mustekala!) ja sport and rec ryhmän kanssa kokeilemassa hengenpelastusta. Vaikka paikka alkaa tulla jo tutuksi, en ikinä kyllästy ton rannan kauneutee.

KATANNING

at the wedding with JT
Meiän netti ei oo toiminut tällä viikolla ollenkaan syystä tietämättömästä. Muutenkin on ollu tosi kiirestä kokoajan tai sitten oon vaan ollu niin väsynyt etten ole jaksanu tänne tulla kirjottamaa. Nyt kuitenkin tähän tulee muutos kun jaan kaikki parin viikon vähänkään kiinnostavat tapahtumat.

Muuten täällä on kaikki hyvin, vaikka eka hämähäkin purema tulikin tällä viikolla koettua.. Mut oon vielä hengissä! Koulussa alkaa olla vähän kiireisempää kun term alkaa olla melkein loppuvaiheessa. Oon vaihtamassa miun 2CD matikan vaikeimpaan 3AB Math specialistiin, kun toi alkuperänen on liian helppo. Aluksi me kaikki kolme vaihtaria oltiin tossa samassa matikassa, mutta ensimmäisen kokeen jälkeen sveitsiläinen Michael vaihto 3AB perusmatikkaan ja miun vaihdon jälkeen japanilainen Nako jää sinne ainoaksi vaihtariksi.

Pari viikkoa sitten 8. päivä lähdettiin koko perhe (-Jacqui, +Tristan) Katanningiin, kahden tunnin ajomatkan päähän pohjoiseen. Mentiin siis juhlimaan näitten serkkujen 18- ja 27-vuotissynttäreitä isolle leikkikentälle, joka on kummallekin perheelle tosi spesiaali jostain syystä. Siellä kokeilin ekaa kertaa ripstickillä skeittausta ja haha, se oli ihan mahtavaa! Ja tottakai kun kumpikin perhe on vahvasti sirkuspainotteinen, niin puolet ajasta Tris ja Cassy opetti muille pariakroa ja jonkkausta. Illalla käytiin vielä ravintolassa syömässä, ja onniteltiin Tegania Cassyn ja miun leipomalla suklaakakulla.




Sunnuntaiaamupäivä meni suurimmaksi osaksi sirkusreeneissä tulevaa esitystä reenatessa.  Iltapäivällä mentiin koulun lähellä sijaitsevaan lintupuistoon ihan vaan mie ja hostvanhemmat. Saatiin sieltä sitten kulhot joista saatiin syöttää kaikkia lintuja ja eläimiä (emuja ja kenguruita!!) jotka ikinä meidän lähelle uskalsi tulla. Matkalla kotiin otettiin kyytiin Jacqui Footloosereeneistä. Footloose on GSG:n oma musikaali, jota nää on harjoitellu yli puoli vuotta. Jacquin ei aluksi pitänyt olla koko produktiossa mukana, mutta näitten viimosten viikkojen aikana ohjaajat on tarvinnu lisäapua kun esitys on ollu joissain kohdissa vaarassa valmistua. 
Maanantaina oli 1980-luvun (koska Footloose) teemapäivä koulussa, eli sai pukeutua 80-luvun mukaisesti ihan mihin vaan.  Kaikkien ”yllätykseksi” kaikilla senioreilla oli tärkeä kokous liikkasalissa, jossa sitten Footloosen esiintyjät esittivät pienen flashmobin. Miun mielestä toi oli hauska idea, mutta kaikkien muitten mielestä lähinnä säälittävää ja noloa..
Seuraavana lauantaina hostvanhemmat lähti Esperanceen työmatkalle, joten mentiin vajaalla porukalla näitten ystävän Michaelin häihin. Ihan mahtava kokemus päästä tälläsiin, ja viel nähdä kun Cassy ja Tristan esiinty siellä!


Viime sunnuntaina oltiin sitten Albany Red Cross 100-vuotisjuhlissa esiintymässä pienellä sirkusporukalla. Miun ja Baileyn alkusketsi (ou god miksi lupauduin siihen) meni hyvin, vaikka Bailey rikkoikin meidän proptuolin, haha. Bailey siis istui meidän tuolin selkänojalle, ja koska se tuoli ei ollut mitenkään erityisen kestävä, sen jalka petti ja Bailey lensi selälleen matolle. Vedin siellä sitten pienen sooloyksipyöräsnumeron parin viikon varotusajalla ja hyvin panikoituneesti. Reeniäkin olisi voinut olla enemmän, mutta turha sitä on enää murehtia. Koulun rehtorikin oli kattomassa tuota esitystä ja tuli KESKEN ESITYKSEN meidän lavan mattojen taakse onnittelemaan ja kiittämään miuta hienosta numerosta, haha. 



En halunnu kirjottaa mitään kilometripostauksia kaikesta mitä on tapahtunu, niin suosiolla jätin loput jutut seuraavaan postaukseen..

keskiviikkona, maaliskuuta 05, 2014

WINES, BEACHES AND KOALAS




Lauantaina oli suunnitelmissa lähteä Denmarkiin (läheinen kaupunki, ei Tanska. Aluksi kun miulle puhuttiin Denmarkista, oletin et  puhutaan Tanskasta ja on tullu iha mahottomia väärinkäsityksiä, haha) markkinoille, mutta hostäitiä vaivasi päänsärky niin jäätiin sitten kotiin kattomaan leffoja. Iltapäivällä, kun hostäidin olo alkoi olla parempi, käytiin sitten pyörähtämässä Middletonilla uimassa. Hostäiti rakastaa merta ja rantoja, niin aina kun hän haluaa rentoutua niin lähetään biitsille, enkä kyllä yhtään valita! Paitsi voin kyllä valittaa siitä 37 asteen kuumuudesta, joka on näillä seuduilla todella outoa.

Sunnuntaina lähdettiin ennen keskipäivää Porongurupin Wine Festivalille jossa nähtiin Masterchefistä tuttu Poh! Miulla ois ollu tilaisuus lauantaina mennä Oyster Festivalille töihin ja samalla tapaamaan Pohta koulun puolesta, mutta sinne olisi pitänyt ilmottautua jo viime viikolla. Ja tietenkin kun luulin että ollaan Denmarkissa, niin en ilmottautunut sinne ja vähän kyllä harmittaa. Mutta ei näille voi mitään!
Ei kauaa tuolla festivaalialueella viihdytty kun vieläkin oli tosi kuuma lauantain jäljiltä.. Otettiin sitten smoothiet mukaan ja lähdettiin morjestamaan Cassya ja Tristania Shellys Beachille, jossa he olivat olleet telttailemassa. Loppuilta vietettiin sitten siellä grillatessa, kunnes lähdettiin pimeen tullessa kotiin.







Eilen käytiin eilen pikasesti pyörähtämässä Whale Worldin eläinpuistossa. Saavuttiin sinne ehkä puoli tuntia ennen sulkemisaikaa joten ei kauheasti siinä eläimiä ehditty katsella. Pikasesti koalat, kengurut ja vompatit ja sitten meidät ajettiin ulos, haha. Itse Whale World on ihan tajuttoman iso museo, jossa kiertely kestäisi jonkun 4h niin jätettiin se toiseen kertaan. Matkalla kotiin pysähdyttiin yhdessä "salaisessa" näköalapaikassa, josta voi nähdä melkein joka suunnalla merta. Samalla opin vähän hahmottamaan Albanya!

Tää long weekend on ollu miulle jotenkin tosi huikee, kun oon päässy vielä enemmän mukaan tähän perheeseen. En tunne itteeni enää niin vieraaksi kuin alussa ja se ensihuuma alkaa pikkuhiljaa kadota (en tarkota tätä pahana asiana). Näitten huumori on sellasta että nauretaan muitten kustannuksella, ja pikkuhiljaa alan päästä siihenkin kiinni. Pari kertaa oon jo päässy heittämään vähän tuollaista läppää jonkun perheenjäsenen kustannuksella ja joka kerta kaikki on alkanu taputtaa miuta selkään yms. muuta tosi ylistävää, haha! Näillä on kanssa hurjasti omia perheen inside-juttuja jotka aina jaetaan miulle. Sama juttu noitten kanssa, kun mie heitän johonkin väliin viittauksen jostakin inside-jutusta, kaikkien silmät kirkastuu ja se ilosen naurun määrä on jotain niin mahdotonta! Nää on ihania:)


sunnuntaina, maaliskuuta 02, 2014

LITTLE BIT OF EVERYTHING




Miulle on syntymässä, tai oon oikeestaan pääsemässä mukaan täällä normaaliin arkeen. En enää unohda koulupuvun bleiseriä, tulostuskorttia tai koulun läppäriä kotiin. Osaan vihdoinkin tehdä aamulla hyvän lounaan kouluun ja oon tottunu ajatukseen että koulussa kannetaan mukana vaan vihkoja, yhtä isoa kansiota ja (melkein yhtä isoa) penaalia. Oon vähitellen tottunut kanssa erilaiseen huumoriin. Englantikin sujuu joka päivä paremmin eikä pitkät selityksetkää tuota enää niin paljon ongelmia kuin aluksi. Tää ei ollu miulle sellain edes iso ongelma, kun kuitenkin ymmärrän kaiken mitä miulle sanotaan ja suurimman osan ajasta osaan vastata ihan fiksusti. Miulle ei ole myöskään tullu sitä väsymystä siitä että pitää kuunnella joka päivä vierasta kieltä. En ees oo mitenkään erityisen väsynyt, ja voisin melkee sanoo että tarviin paljon vähemmän unta täällä. Toi saattaa myös johtua siitä että täällä paistaa joka päivä aurinko ja on tosi kirkasta.

Tällä viikolla oli vähän niinkuin pieni koeviikko. Miulla oli siis matikassa koe ja englannissa memoir (="muistelmat", luovaa kirjotusta menneestä tapahtumasta) packetin palautus, joka oli tosi lähellä jäädä kesken... Matikka on täällä miulle tosi helppoa, vaikka oonkin 2CD tasolla, joka on keskitasoa korkeemmalla. Täällä voi siis valita mitä matikkaa käy. Helpoin on 1AB ja siitä ylöspäin 1CD, 2AB jne. aina 3CD:hen asti. Ja jos tuo viimeinenkin on liian helppoa, niin sitten voi siirtyä vielä korkeammalle, eli math specialistiin. Enkussa on melkeempä sama asteikko, mutta 2AB:sta ylöspäin rinnalle tulee Literature joka keskittyy vähän eri asiohin. Enkku on muuten täällä ihan samanlaista kun Suomessa suomen kielen opiskelu (jos tää ei ollut itsestäänselvyys:D).
Näiden koulussa on käytössä termit, jotka vastaa vähän Suomen jaksoja. Termit kestää 10vk ja jokaisen keskivälissä on Long weekend, joka miulla siis nyt on. Jokasen termin välillä on kanssa kahen viikon loma.

Nää opettajat täällä on muuten ihan mahtavia! Jokanen osaa opettaa, mutta kuitenkin jokasella tunnilla on aina hauskaa. Ihan tälleen btw sivuhuomautuksena meillä on täällä yksi ex-olympiakoripalloilija, joka tälläkin hetkellä opettaa miuta, haha! Ainut kenestä en tykkää (niinkuin ei kukaan muukaan) on meidän arts ope. Hän kylläkin rakastaa miuta yli kaiken koska oon Euroopasta, haha.