SENIOR SCHOOL AWARDS AND PRESENTATIONS AKA SPEECH NIGHT

Keskiviikkona olikin luvassa tuo kauan odotettu ja pelätty viimeinen koulun Assembly ja viimeinen kerta kun saisin laittaa rakkaan koulupukuni päälle. Tuo "kevätjuhla" oli pääosin palkintojen antamista meidän year 12 oppilaille ja heidän valmistumisen juhlistamista, mutta kyllä meille muillekkin seniorikoulun oppilaille palkintoja jaettiin. Miulle odotetusti tulikin juuri Math 2CD ja vähän hassusti Visual Arts 1AB palkinnot, mutta en loppupeleissä valita. Meitä vaihtareitakin oli muistettu, ja koululta meistä jokainen saikin kilven muotoisen laatan koulun symbolilla sekä tekstillä "Great Southern Grammar 2014 Exchange Student" ja lisäksi oma nimi. Heti kun oltiin lavalta pois päästy, alkoi meidän oma video pyöriä koko koulun edessä, ja tietenkin kun kappaleena oli Daughter - Youth sekä niin paljon muistoja herättäviä kuvia pyörimässä, itkettiin siinä sitten kaikkien koulun entisten rehtorien ja perustajajäsenten edessä ihan silmät päästä.
Onneksi meidän osuus oli ihan illan alussa, joten kun viimeistä kertaa kiitettiin opettajia ja halattiin muutamia kavereita, meidän kyyneleet oli jo kuivuneet, haha.

The Augustson Sandwich - Lara ja Cohen

Yksi lemppariopettajista, Mr Ruggera

Edwina

Toinen lemppari, Mr Bew!

LET'S JUST START WITH THESE THREE

Ensinnäkin anteeksi että olen viimeisen kahden kuukauden aikana laiminlyönyt tätä blogia ihan täydellisesti, mutta jos nyt löytyisi energiaa kirjoittaa kaikista kivoista jutuista mitä miulle kävi ihan miun loppuvaihtarivuoden aikana! Anteeksi siis vielä kerran.

Lauantaina 6.12 oli Albanyssa sellainen kulkuetapahtuma joulun kunniaksi, missä eri järjestöt ja ryhmät voivat esitellä omaa osaamistaa koristellen auton/rekan yms, jolla sitten ajetaan ylös ja takaisin York Streetiä. Meillä oli Cohenin kanssa suunnitelmana kävellä ensi ympäri Mt Clarencea ja sitten suunnata juuri tuonne  keskustaa York Streetille. Vaikka kävelyyn kuului ikuisuus, eikä kummallakaa meistä ei ollut vettä tai aurinkorasvaa, päästiin vihdoin aika hyville paikoille katsomaan tuota Christmas paradea.

Sunnuntaina mentiin pienehköllä porukalla Middsille, eli meidän "tärkeimmälle" rannalle. Mukana olivat Britt, Sophie, Matt, Mason, Bailey sekä Hayden, ja meillä kuluikin koko päivä nauttien auringosta ja kirkkaasta vedestä (mutta ei siitä hiton pelottavasta rauskusta jonka päälle astuin...).

Tarina tän kuvan takana on että oltiin tollaisessa pienessä piirissä syömässä meidän fish&chipsejä, kun Bailey taitava sirkusihmisenä päätti alkaa tehdä kässäreitä tossa miun vieressä ja hyvänä kaverina tietenkin tönäisin sen nurin, haha. No siitähän Bailey päätti että oisi hyvä idea seistä miun selän päällä (mitä) muiden nauraessa vieressä. Kovimpaa nauroi Mason, jota ihan leikillä heitin tuolla sinisellä Vansilla, mutta kenkä osuikin poikaa suoraan nenään ja vertahan siitä tuli, mutta nauru ei loppunut. Ihan tasa-arvon takia Mason heitti tuon kengän takaisin, ja siinä on tarina kuvasta missä Bailey melkein kuolee nauruun ja miun päätä kohti on lentämässä uusi sininen Vans-kenkä (ei, se ei vain lepä tuossa miun otsaa vasten).

Viimesellä viikolla koulua (kun kaikki muut oli jo nauttimasta kesälomasta, haha) maanantaina ja tiistaina tultii Nakon ja Michaelin (vaihtarit) kanssa kouluun tekemään meidän pientä videota viimeiseen seremoniaan koululla keskiviikkona. Maanantaina lähdettiinkin yllättäen taas Denmarkiin, vain koska Nako ei ollut vielä käynyt Treetop Walkilla tai yleensäkään siellä sunnilla pyörimässä. No jätettiin meidän videoprojekti (joka loppujen lopuksi jäi aika viimeistelemättömäksi..) ja hypättiin autoon Camfield -talon, jossa Nako ja Michael olivat, rouvan sekä meidän koulun japanin opettajan kanssa. Tuulimyllypuiston ja suklaamaitojen jälkeen oltiinkin jo aikataulusta jäljessä, mutta tietenkin meidän piti pysähtyä Denmark Bakerylla ennen kuin mentiin niitä korkeita puita valloittamaan. Pienten seikkailujen, satojen kuvien ja pienten autopäikkäreiden jälkeen päästiin kuin päästiinkin koululle takaisin.

Niin paljon sokeria, rasvaa ja rakkautta niin pienessä määrässä tätä kultaa.

YEAR ELEVEN

Viime viikolla maanantaista keskiviikkoon oli meille year 11 oppilaille leiri ensi vuotta varten. Pääosissa meille oli järjestelty saarnona opiskelusta, aikaa pienelle suunnistukselle ja myös Greg Mitchell, joka periaatteessa kertoi meille elämän tärkeimmät opetukset seitsemässä tunnissa. En varmasti ole ainoa joka nautti tuosta puhujasta, koska hän oli ihan tajuttoman hyvä.

Maanantaina oli siis suurin osa tuosta opiskelusaarnapuolesta, sekä tuo suunnistus ryhmissä. Miun ryhmässä oli meidän kolmen vaihtarin (outo tuuri) lisäksi Sophie, Matt, Mason, Patrick ja Hayden. Oltiin ihan tosi hyvä ryhmä, utta kaikesta hauskuudesta huolimatta oltiin viimeisiä haha. Tuona päivänä ei muuten suurempia ohjelmia ollut, kuin että illalla oli vähän yhdessä istumista (Pirate song!) ja katsottiin Castle-elokuva, joka on meidän senior school johtajan lempileffa vaikka onkin ihan tajuttoman tylsä. Ja tietenkin tuon elokuvan jälkeen meille kerrottiin että seuraavana aamuna lähdetään kävelylle 6.15 jotta ollaa pirteitä loppu päivä. Mitä.

Tiistaina oltiin aika väsyneinä kävelemässä, sillä oltiin ehkä valvottu Sophien, Phoeben ja Brittanyn kanssa vähän liian myöhään mutta oh well. Sitten alkoi tuo Greg Mitchellin puhetuokio. Oon jotenkin niin onnellinen että just tää ryhmä ihmisiä sai kuulla niin monta fiksua asiaa, sillä jos totta puhutaan, nää on aika lapsellisia. Luultavasti loppupäivästä monella oli maailma avautunut, mikä ainakin miun mielestä on ihan tajuttoman hyvä tuolta Mitchelilltä. Illalla oli vähän hauskaa ohjelmaa koko porukalle, ja tuokin päivä päättyi tosi hyvään säveleen.
Seuraavana päivänä oli taas vuorossa kävely, jossa muutamat rakot sain miun jalkoihin. Lyhyessä ajassa lähinnä summattiin kaikki meidän oppimat jutut yhteen sekä vähän mietittiin ensi vuotta omissa taloissa. Ja tietenkin yksi ryhmänrakennusleikki... Kaksi rinkiä, jossa ulkorinki siirtyi aina yhden henkilön vasemmalle 10 sekunnin kuluttua. Tarkoitus oli kehua sekä kertoa mikä henkilössä vastapäätä on hienoa ja tottakai mie aloin kyynelehtiä jo luultavasti toisen ihmisen kohdalla. No mikäs siinä lopettaa tuo leiri juuri tuollaiseen positiiviseen hetkeen, jossa tuntui että oltiin kaikki yksi tiivis ryhmä.

Tulin tosi läheiseksi monien miun kavereiden kanssa juuri tuolla leirillä, ja oonkin tosi onnellinen että miulla on vielä kuukausi aikaa viettää mahdollisimman monta hetkeä näitten ihmisten kanssa. Nyt reilusti kuvia torstailta ja perjantailta, kun otin miun kameran vihdoinkin kouluun.